Rickyn silmäongelma ja patit

1.5 viikkoa sitten perjantaina iltana huomasin Rickyn siristävän oikeaa silmäänsä ja vilkkuluomi oli osittain mustuaisen päällä. Iltapäivän lenkillä enkä iltaruuan antamisen aikaankaan huomannut mitään erikoista. Ruokailun jälkeen on pojilla aina iltahepulit/painit niin ajattelin josko siinä olisi sitten sattunut joku tapaturma. Viikonloppu tietysti edessä niin annettiin hoitoa vaan keitetyllä vedellä ja sitten arjen tullen näytille jos tarvis. Vaiva meni jo sunnuntai-iltaan mennessä suurimmaksi osaksi ohi, mutta yläluomen alla oli vähän punoitusta niin varasin alkuviikolle kuitenkin näyttöajan. Silmä tutkittiin ja värjättiin eikä mitään roskia eikä värikertymiä näkynyt. Silmässä ei mitään oireita enää ollut lievää punoitusta lukuunottamatta niin saatiinkin vain kostutustipat mukaan. Sitten siinä puhuttiin että voisihan silmänpaineetkin mitata, kun olivat saaneet uuden laitteen, ihan harjoitusmielessäkin. Paineet olikin yllätys, oikealla jotain 55 luokkaa ja vasemmalla 20 luokkaa, tulokset jäi vielä epävarmaksi joten sovittiin, että menen uusintaan viikon päästä.

No nyt tuli sitten käytyä tarkastuksessa ja paineet olivat oikeasti koholla, oikea 59 ja vasen 22 suht normaali vielä. Suositeltiin silmälääkärillä käyntiä, jonne siis menemme kunhan sellaisen saa kiinni jostain. Silmä ei ole kipeä (ei ainakaan kosketus/paineluarka), ei arista, ei vuoda, jokinhan se painetta nostaa 9.5-v koiralla Nytkö on sitten Rickyn vuoro sairastaa, eikö tämä huono epäonnen vuosi voisi jo loppua.

Päästiinkin nyt heti seuraavana päivänä Kuopioon eläinlääkäriin, joka spesialisti. Vasemmassa paine normaali 17 ja oikeessa 37 eli ei hälyttävä vielä, mutta oli hyvä, että tulimme oikeissa ajoin. Aloitettiin Xalatan tipat 4 tunnin välein eli yöheräilyä tiedossa ja mennään ensi maanantaina tarkastukseen miten paineet reagoi.

Hyvin oli kontrollissa tipat tepsineet, paine poissa, arvoa 2 näytti vain enää. Nyt voidaan vähentää Xalatania enää 4 kertaa päivässä laitettavaksi parin päivän ajan ja sitten vain 2 kertaa päivässä ja päästään lopettelee vaikka poiskin. Saatiin Cosopt tippa vielä varalta pari kertaa päivässä laitettavaksi ja kuukauden päästä kontrolliin. Punoittelua vielä vähän, mutta se ei johtunut paineista vaan joku muu sitä aiheuttaa, onko jotain luomirakkulaa esim. yläluomen alla, jädään seuraamaan vielä.

Silmäkontrolli venähti vähän kuukaudesta, kun joulunpyhät sotki aikatauluja ja päästiin köymään vasta nyt tammikuun alussa. Vasen silmä on pysynyt terveenä, oikeassa paineet alhaiset 10, mutta pupilli aika pieni. Tippoja jatketaan vielä, Xalatania enää kerran päivässä ja Cosoptia kaksi kertaa. Seuraava näyttö helmi-maaliskuussa. Samalla näytin selässä olevaa pattia ja kyselin onko rasvapatti, kun on nyt suurentunut lyhyellä aikaa. Ei kuulema ole ja suositteli tässä vaiheessa poistoa, ennen kuin vielä kasvaa. Nyt ehkä noin rypäleen kokoinen. Huomenna näytille ja leikkausarvioon.

Käytiin näyttämässä pattia ja otettiin siitä sekä viereisestä pienemmästä ohutneulanäytteet ja lähetettiin patologille ja sen mukaan sitten arvio miten laajasti poistetaan. Muutamien päivien päästä lääkäri soitti ja kertoili patin hyvänlaatuisuudesta ja sovimme leikkausajankohdan. Tänään 22.1 leikattiin patit ja onneksi oli kotona body pukea suojaksi ettei kaveri pääse nuoleksimaan, itsehän ei yltäisikään. 2 viikon päästä tikin poistoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s