Kevätkuulumiset

Kevättä jo elellään, lumet alkavat metsästäkin huveta ja löysimpä jo alueen, jonne sain pienen pätkän jälkeäkin tehtyä (makuun täsmäharjoittelua) ;). Kalenteriakin jo suunniteltu niin näyttelyiden kuin kokeidenkin osalta, reissujakin pukkaa.

Sunnuntaina 27.3 käytiin Lahden kv-näyttelyssä Ralphin ja Charlotte-neitosen kanssa. Tuomarina toimi italialainen Alessandro Zeppi. Lahdessa on mukava, kun on useimmiten niin hyvänkokoiset kehät ja nyt oli tosiaan tarpeen, kun tuomari juoksutti tosi paljon. Jakoi niin eh:ta kuin eriäkin ja sa:ta ei tullut helpolla. Valioluokassa olikin uroksia 8 kpl ja myös Ralphin poika Paavo oli joukossa. Paavo sai erin ja oli kuuden joukossa, kun neljä lopulta valittiin jatkoon. Ralph valittiin ilokseni jatkoon ja tuomari juoksutti meitä ja lopulta luokan voittanutta koiraa edestakaisin ja ympäri, että hilkulla taisi olla luokkavoitto :). Tähän mennessä oli juostu jo aika monta rinkiä, kaksi rinkiä aina kerrallaan, välillä seisottiin ja taas juostiin, kyllä siinä sai hikeä pyyhkiä. Paras uros luokassa juostiin taas ensin kaikki monta kierrosta ja sitten seisottiin ja poimittiin neljä taas jatkoon ja taas juostiin useampi kierros, taas seisottiin ja juostiin. Enpä muista pitkään aikaan juosseeni niin paljon. Ralph sijoittui upeasti pu3! Olin kyllä tyytyväinen, hienosti häntä heiluen mentiin kaikki kierrokset! Arvostelukin oli upea: ”Lovely head with masculine type. Excellent profile and proportions in head. Excellent neck. Excellent angulations in front and rear. Straight topline and tailset. In nice conditions. Sound movement with tail always moving.” Sitten jännättiin Charlottea, juoksi niin kauniisti aina parhaaksi nartuksi ja lopulta vielä vsp serteine ja cacibeineen. Ralphia pyydettiin vielä kasvattajaluokkaan mukaan ja olimmekin rotunsa paras kasvis ja näin jäätiin odottelemaan isoja kehiä.

Muutama tunti jäi aikaa, niin kävimme katsomassa Ralphin pikkupoikaa Ronia vähän matkan päässä. Oli mukava nähdä miten hienosti oli poju kasvanut ja kehittynyt. Aivan ihana ”riiviö”!

Isossa kehässä ei sitten ryhmämme sijoittunut, mutta hienoahan siellä on aina pyörähtää, kun on vain mahdollista jäädä osallistumaan.

Terveystutkimuksissa on käynyt Ralphin lapsista ”Jekku” Adatza´s Royal Tail Shaker ja siskonsa ”Aida” A. British Empress, molemmilla AA lonkat, hienoa ja kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s