Elokuun 20.

Elokuun 20. päivää odotettu taas pitkän aikaa ja vihdoinkin se sattui lauantaiksi, nimittäin sorsastuksen aloitus. Pakattiin reppu ja eväät mukaan ja lähdettiin kohti passipaikkaa odottelemaan klo 12:ta. Vastarannalla kaislikossa joku jo odotteli veneineen sorsia saapuvaksi. Viittä minuuttia vaille läheisellä sorsalammikolla aloittivat hätäisimmät jo ammuskelun. Onneksi sieltä tällä kertaa ei lintuja tullut meidän passipaikkaa kohti sillä ei olisi voinut ampuakaan kun eräs pariskunta oli sitten päättänyt lähteä uistelemaan ja jäivätkin vähän matkan päähän ongelle. Kyllä ajankohdan valitsivatkin. Aika vähän oli lintuja liikenteessä, ammuntaa ei enää kuulunut ensimmäisen tunnin jälkeen mistään ja lähdettiin mekin sitten pois. Keli oli liian aurinkoinen ja nekin linnut mitkä nähtiin lentivät korkealla.  Illan tullen alkoikin sitten paukuttelu kuulua uudestaan. 


Seuraavana iltana käytiin pikaisesti siellä sorsalammikolla katsomassa löytyisikö haavakoita. Olin saanut luvan käydä koiran kanssa etsimässä, kun ampujat lähteneet aina pois. Olihan paikka, hirmu pöheikköä, vesakkoa mutalikkojen ympärillä ja sieltä ei kyllä ilman koiraa löydä saalista. Onneksi jälkien perusteella siellä on ollut koira apuna. Käveltiin lammikoiden ohi kohti järveä niin sieltähän Ralph löysi yhden kuolleen tavin. No se riittikin tällä kertaa ja kun ei ollut mukana mitään mihin olisi sen laittanut niin Ralph sai kantaa tipunsa kotiin asti. Sinne mennään vielä toisenkin kerran. 


Viikonloppuna tuli hyviä tuloksia näyttelyrintamalta Ralphin lapsilta. Lauantaina Kouvolassa ja sunnuntaina Heinolassa tytär ”Luna” Adatza’s Finally A Queen oli molemmissa Rop-pentu. Heinolassa myös tytär ”Valma” Locust Dream The Pearl sai ensimmäisen sertinsä olemalla paras narttu 3! Onnittelut!


Taipumuskokeen kävi hyväksytysti suorittamassa ”Ulla” Locust Dreaming Fantasy! Onnea!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s