Kesäkuun näyttely

Kesäkuun ainoata näyttelyä lähdettiin viettämään Karttulaan. Tavaran määrä oli taas valtava vetää parkista näyttelypaikalle, kun sadetta luvattiin näyttelypäivänäkin kuten koko viikollakin oli ollut.  Ajoittain oli sellaisia tuulenpuuskia, että sidoinpa teltankin tiukasti kiinni koivuun, että ei ainakaan lentoon lähde ellei sitten puukin kaadu. Ainut huolen aihe oli, että jos ukkonen tulee päälle, niin uskaltaako puun alla olla 🙂 Ihan hyvänkokoiset kehät oli saatu aikaan koulun hiekkakentällä. Pientä piknikkiäkin pidettiin ja mukavaa telttaseuraakin saatiin. Lapsettihan meitä aikuisiakin välillä, kun teltan vieressä oli jonkin sortin neljän istuttava pomppiva keinu, niin tokihan me siinäkin käytiin pelkäämässä, kun lapset antoivat vauhtia. Siellä oli monta muutakin kivaa laitetta, niin lapset viihtyivät hyvin näyttelyssä. Kävinpä pitkästä aikaa pyörähtämässä kultsukehässäkin paras narttu luokassa 7-vuotiaan Olga-rouvan kanssa ja sijoitus kolmas. Kehämme alkoi vasta noin 13 aikoihin, jolloin aurinkokin paistoi lämpimästi, mutta ukkosen jyrinä läheni uhkaavasti, onneksi näytti kuitenkin vähän menevän ohi. Ralph voittikin urokset ja saatiinkin Krista Charlottensa kanssa vastaan, joten jäsenten väliseksi meni taas ja vettä tuli niin rankasti isoilla pisaroilla etten muista vuosiin niin kovassa sateessa olleeni. Molemmat esiintyi siitä huolimatta erinomaisesti ja Ralph oli lopulta VSP. Arvostelu: Erinomainen uros. Hyvänmallinen kaunisilmeinen pää. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko ja luusto. Hyvin kulmautunut takaa, hieman niukasti edestä. Hyvä karva ja liikkeet. Miellyttävä käytös.” Kuvan aikanakin vettä vielä tuli kaatamalla niskaan, mutta kun siitä päästiin telttaan juosten turvaan, niin alkoi jo hellittää eikä enää loppupäivän aikana oikeastaan sitten satanut. Miten saattoikin meidät kastella, aika tuuri 🙂 Ralphin tyttö Valmakin oli saapunut tänne päin näyttelyyn ja hienosti paras narttukehässä toinen vara-sertillä. Samaan aikaan veljensä Paavo Kotkassa kv-näyttelyssä paras uros 4 varasertillä myös. Onnea lapsukaiset ja Krista Charlotten ropsautuksesta! Niin ja Valmahan kävi viikolla myös ensimmäisessä mejä-kokeessaan saaden AVO1 42 p, siitä on hyvä jatkaa.

IMG_3192_

Nyt vietetään taas muutaman viikon taukoa näyttelyistä ja pidetään välillä pentutreffit mukavassa seurassa, toivottavasti keli suosisi niin saisi kameran täydeltä kuvia. Kohtahan tämäkin kesä on jo paketoitu näyttelyiden suhteen, elokuussa yritetään päästä pariin mejään ja sitten odotellaankin jo syksyä ja jos vähän reissujakin saataisiin järjesteltyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s