Helatorstain viettoa Kangasniemellä

Kesähelteet saapuivat ja suuntasimme helatorstaita 5.5 viettämään Kangasniemen näyttelyyn. Lähdimme suht aikaisin liikenteeseen vaikka kehämme alkoikin vasta puoli 1 jälkeen, sillä telttapaikka oli haaveissa saada. Olimmekin jo 9 maissa näyttelypaikalla, niin oli jo tiukkaa saada telttaa hyvään paikkaan suht lähelle kehää, mutta onnistuimme kuitenkin ja saatiin ympärille kaveritkin niin pääsimme viettämään lämmintä kesäpäivää piknikin merkeissä. Kehät olivat urheilukentän viheriöllä ja lämmintä piisasi, huh hellettä. Tuomari toimi Harto Stockmari. Esitin Ralphin pojan ”Paavon” Locust Dream The Rock nuorten luokassa, Paavo esiintyi kivasti ja sai erinomaisen sa:lla. Ralph  sai myös sa:n valioluokassa. Uroksista vain neljä saikin sitten sa:n ja Ralph voitti lopulta urokset ja Paavo oli uroksista kolmas vara-sertillä. Ralph sijoittui lopulta VSP:ksi. Arvostelu: ” Selvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä purenta. Viiksettömyys häiritsee ilmettä. Hyvä kaula, ylälinja ja etuosa. Oikeanmuotoinen runko. Hyvät takakulmaukset. Oikea karvanlaatu. Liikkuu joustavalla askeleella.” Tuo viiksettömyysmaininta tuli siis kaikille, kun tuomari ei oikein ymmärtänyt miksi ne pitää pois ajella. No meidän rodussa on vaan sellainen tapa 😉 Jäimme vielä esittämään Adamant´s kasvista isoon kehään ja sijoituimmekin hienosti Bis-2. Pitkä, mutta mukava päivä hyvässä seurassa!

Kangasniemi Photos: Alex Waldvogel

IMG_3058

IMG_3054

IMG_3055

IMG_3056

7.5 lauantaina pidettiin ryhmänäyttely Loviisassa, jossa Ralphin poika ”Paavo” Locust Dream The Rock sai ensimmäisen sertinsä ollen VSP, tuomarina Viveca Lahokoski! Onnea kovasti Sari ja Paavo!

IMG_3061

IMG_3062

Ralphin nuorimmista Adatza´s lapsukaisista on muutamia jo käynyt harjoittelemassa mätsäreissä esiintymistä ja hienoja sijoituksiakin on tullut. Luna-tyttönen 4 kk ollut BIS-2 ja BIS-4! Viljamikin löysi mitä parhaimman kodin Pieksämäeltä, onnea yhteiselle taipaleelle Nina ja Viljami!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s