Elokuun mejä-koe

Saimme paikan Ralphin kanssa Mikkeliin Etelä-Savon Noutajakoirayhdistyksen mejä-kokeeseen 9.8. Oli kyllä kiva päästä taas kokeisiin, kun niin tiukassa nuo koepaikat tuntuu olevan. Lauantaiaamuna lähdettiin siis maastoon tekemään jälkiä ja hikihän siellä metsässä tuli, kun aurinkokin yltyi paistamaan lämpimästi. Punkkien takia piti suojautua hyvin, itse näin onneksi vain yhden, joka istui karttani päälle, mutta toiset keräsivät niitä itsestään vähän enemmänkin. Jäljellä nähtiin niin lakkoja kuin sieniäkin, että suunnittelin jo jälkeä seuraavana päivänä purkaessani ottavani astian mukaan 🙂 Kotimatkalla yllätti raju ukkoskuuro, enpä muista milloin olisin vastaavassa säässä ollut tien päällä. Sunnuntaiaamuna pitikin sitten olla koepaikalla jo 6.30, joten herätyskello soi jo ennen 4:ää. Tuomareita kokeessa oli kaksi ja koiria 12, 7 avo-luokan koiraa ja 4 voi-luokan koiraa. Ralphille arvottiin vuoro kolmannelle jäljelle tuomari Tuire Lindforsin ryhmään, itse opastin ensimmäisen jäljen, niin jäi hyvin valmistautumis- ja vesitankkausaikaa. Aurinkokin alkoi pikkuhiljaa lämmittää, että tiedossa taas lämmin päivä, mutta onneksi meidän vuorolla ei vielä liian kuumaa ollut. Ralphin jäljellä ensimmäinen osuus oli aika ryteikössä, toinen pätkä olikin sitten ihan ok kulkuista ja viimeinen osuus sitten vähän kaikkea, välillä kainaloon asti ulottuvaa saniaistakin. Jäljellä olin hyvin tyytyväinen Ralphin työskentelyyn vaikka tuomari välillä huomauttikin vauhdista. Siinäpä meillä työstämistä, kun omasta mielestä en mene kovin kovaa ja jarrutankin Ralphin menoa, ehkä minun täytyy laittaa korkkarit jalkaan niin en pääse kovaa. 😉

Arvostelu:

a) Jäljestämishalukkuus 6/6 p
b) Jäljestämisvarmuus 10/12 p
c) Työskentelyn etenevyys 9/10 p
d) Lähdön, kulmauksien, kaadon selvittämiskyky 12/14 p
e) Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p
f) Yleisvaikutelma 4/5 p
Laukauksen sieto Hyväksytty

Pisteet 44/50 p. AVO1 ja siirto VOI-luokkaan

”Alkumakausta nuuskitaan. Sitten koira aloittaa jäljestyksen, mikä on voimakkaasti eteenpäin pyrkivää, itsenäistä ja pääosin jälkitarkkaa. 1.osuuden jälkipuolella tarkistuksia jäljen sivussa, loppuosuus jälkitarkasti. 2.osuus tarkasti ja nopeasti. 3.osuuden lopussa jälki kaartaa hetkeksi metsätielle, tässä koira tekee tarkastukset ja jatkaa sitten tarkkaa työtä aina kaadolle asti. Kaadolla nuuskii sorkkaa. 1.makaus nopeasti nuuhkaisten, kulma pienellä tarkastuslenkillä. 2.makaus kulman sisäkautta ohi, suoraan seuraavalle osuudelle. Itsenäiseen ja tehokkaaseen jäljestykseen pystyvä koira, jonka vauhtia ohjaajan kannattaa jatkossa säätää paremmin.”

Hienoa työtä Ralph teki ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna sitten voittajaluokassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s