Hirvensalmi 11.4.15

Upeassa auringonpaisteisessa keväisessä säässä lähdimme kohti Hirvensalmea Ralphin ja Estellen kanssa. Kehät alkoivat vasta puolen päivän jälkeen ja tuomarina piti alunperin olla Paula Rekiranta, mutta muutoksena oli tullut Tuula Savolainen. Halli oli pimeän tuntuinen ainakin kun tuli auringosta ulkoa sisälle, lattiat oli onneksi peitelty kokolattiamatolla, mutta silti liukkaan tuntuinen. Ralph oli ilmoitettuna valioluokkaan ja tuomari tuumasi tunnustellessaan koiraa, että onpa ihanat lihakset! Itse en ole niin kiinnittänyt huomiota niihin, no onhan se aika tiivis pakkaus muutenkin. Ralph voitti urokset ja tuomari tuntui kovasti tykkäävän ja sitten jännättiin kaveri Estelleä, joka oli valioluokassa toinen sa:n kera ja sitten lopulta hienosti paras narttu 3 ja sai vara-sert. Valioluokan voittanut narttu oli sitten myös paras narttu ja tuli Ralphia vastaan rotunsa paras kisassa. Kovasti oli tuomarin vaikea päättää ja juoksutti useamman ringin ja sitten sanoi, että narttu ihan hivenen pidemmälle askelsi etuliikkeillä, mutta uroksesta tykkää kyllä kovasti eli Ralph oli näin sitten VSP. Kuvien ottamisen jälkeen tuomari vielä ihasteli Ralphin takaosaa, miten harvinaista kuulema enää näin leveä vahva lantio rodussa on. Näinhän lonkkakuvissakin lääkäri sanoi, että synnyttäjän lantio uroksella. Arvostelua hakiessani vielä pusuttelivat tuomari ja Ralph. 🙂 Ralphin arvostelu: ” 2.5-v tyypiltään erinomainen kaunislinjainen uros. Oikealinjainen pää, kuono voisi olla hivenen pidempi. Erinomainen eturinta. Hyvä tilava rintakehä. Hyvä vahva lantio. Hyvin kulmautunut takaa. Olkavarret voisivat olla viistommat. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hyvät yhdensuuntaiset tehokasaskeliset liikkeet. Hyvä turkki ja häntä.”

IMG_2407

Seuraavan kerran parin viikon päästä uudet näytelmät ja sitten onkin kalenteri buukattu täyteen kaikenlaista harrastetta ja ulkomaan reissujakin on parikin suunniteltuna. Sitten jännätään myös miten käy parin mejä-ilmon kanssa, päästiinkö kokeisiin vai ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s