Voihan Venäjä

Enpä olisi uskonut, että matkustan vielä Venäjälle koiranäyttelyyn tai yleensäkään, 10 vuotta sitten siellä kävin ensimmäisen kerran.  Nyt matkaan lähtö alkoi vähän mutkikkaissa tunnelmissa, Ralph päätti viikolla taas pitkästä aikaa nakertaa korvaansa loven ja sitten kehitti vielä torstai-perjantai yönä vesihäntää, että olipa kivat tunnelmat taas, no pitihän sitä kuitenkin lähteä vaikka ei tiennyt voiko kehään mennä. Matkaan lähdimme Kristan Ralphin, Enyan ja Estellen kanssa perjantaiaamuna 27.6 ja bussin kyytiin pääsimme Suonenjoelta  ja matkasimme Jyväskylän, Mikkelin ja Lappeenrannan kautta kohti rajanylityspaikka Nuijamaata. Suomen tullista selvisimme ongelmitta, mutta Venäjän tullissa taas tutkittiin tarkemmin. Ei loppujen lopuksi tainnut mennä kuin tunti tullissa ja matka jatkui noin 1.5 tunnin päähän Pietariin. Majoituimme hotelli Olginoon, ilmeisesti bussien määrästä päätellen koiraihmisten suosiossa on, sillä näyttelypaikalle olivain pari kilometriä. Huoneeseen pääsy tavaroita raahatessa oli taas työvoitto, hissi oli talossa, mutta ei kai käytössä, kun meidän kerroksen kohdalla ainakin hissin ovien kohdalla oli sohvat edessä. Huone oli tosi kylmä, että onneksi peittona oli vanhanajan lämmin viltti 😉 Onneksi otin Ralphille Back on Track takin mukaan, että saisi häntää pidettyä lämpimänä. Illalla häntä oli vielä aika kuollut ja Kristan kanssa iltarukousta luettiin, että olisi aamuun mennessä parempi. Lauantaiaamuna ehdimme käydä ennen aikaista lähtöä aamupalalla, joka oli kyllä aika eksoottinen, baltiassa aamupalat on olleet todella hyvät, mutta täällä ei oikein mitään uskaltanut syödä, pasteijatkin olivatkin viinereitä, jotain muutakin mikä ei oikein aamiaisesta käy ja puurokin oli jo valmiiksi sokeroitua. Toisena aamuna sitten lisäksi homeisia hampurilaissämpylöitä.

Näyttelypaikkana oli kauppakeskuksen toinen kerros, jonne mentiin takapihalta pienestä ovesta, sitten kun päästiin aikamme jonotettua ja odotettua kylmässä. Sitten jonotettiin kahteen tavarahissiin. Hissistä päästyä jonotettiin sirun tarkistukseen ja tästä taas sitten jonotimme maksupisteelle, josta saimme numerolapun. Halli oli tänä vuonna valoisa ja ilmastoitu, jota ei kuulema muina vuosina ole ollut. Kehät ihan ok vaikka hassun malliset, tuomaripöydän ollessa keskellä kehää. Ralphin häntä huoletti vielä ja joku antoikin vinkin, että voisi johtua anaalirauhasista. Ne olivatkin täynnä ja tyhjennettin, tyhjennyksen jälkeen häntä oli ehkä aavistus parempi, mutta ei vielä oikein jaksanut pitää sitä vaakatasossa. Kehässämme oli tuomarina Inga Siil Virosta, joka todella kuulema tykkäsi Ralphista, mutta ei voinut hyväksyä tuota häntää ja antoi sen takia Eh:n. Arvostelu oli kirjoitettu venäjäksi, joten jäi arvoitukseksi sen sisältö. Sitten Kristan tytöt vuorossa ja pääsin Estellen hihnan jatkoksi, vauhtia piisasi eikä kakkaepisodikaan haitannut meidän voittokulkua ja Estellestä tuli lopulta Rop serti ja cacib lisukkeilla, perässään sitten Enya joka sai varacacibin. Pikkasen huvittaa jo näin jälkikäteen kehän siivouksemme toimitsijan antamilla parilla savettipaperilla, onneksi joku kiikutti meille talouspaperirullan, niin oli vähän helpompaa. Näyttelypaikalta lähtiessämme kohti bussia, Ralphin häntä alkoi osoittaa jo elon merkkejä heilumalla välillä ihan vaakatasossa. En tiedä oliko tämä oikea vesihäntä vai voiko olla, että nuo täyttyneet rauhaset häntään olisivat vaikuttaneet, sillä häntä ei ollut missään vaiheessa kipeän tuntuinen, ei aristanut sitä yhtään eikä se ollut lämmin, pikemminkin viileä. Illalla hotellilla vielä lämmitimme hiustenkuivaajalla häntää 😉

Sunnuntaiaamuna näyttelypaikalla muistimme, ettemme olleet kumpikaan kiinnittäneet häntään mitään huomiota, joten piti käydä ennen kehien alkua pyörähtämässä kehässä ja voi sitä riemua, kun häntä oli jo aika normaali. Tuomarina toimi Andrzej Stepinski Puolasta. Venäjällä pitää olla koko ajan näköjään kehän laidalla tyrkyllä, kun et tiedä mitä saat ennen kuin kutsutaan takaisin kehään, jos tuomari ei erikseen mainitse mitä saat. Ralph, Enya ja venäläinen juniori kilpailivat sitten Rop-kehässä ja aikansa juoksutettuaan tuomari tuli meidän luokse onnittelemaan eli Ralphista tuli Rop-koira. Ralph sai siis myös sertin ja cacibin, onneksi täällä sertit jää odottamaan, niin joskus voisi sitten anoa Rus ch ja Rkf ch tittelit. Tämäkin arvostelu oli venäjäksi. Ryhmäkehät jäivät meidän bussilaisilta välistä, kun aloitimme kotimatkan jo ajoissa heti viimeisenkin koiran käyty rotukehässä.

Venäjän tullista selvisimme pikku simputuksella suht nopsaan, taidettiin neljä kertaa joutua näyttämään passia ennen Suomen rajaa. Ei riittänyt että kävimme sisällä näyttämässä passit, niin ennen kuin pääsimme bussin sisään, niin piti näyttää vielä leimat passista tullimiehelle, joka antoi meille sitten luvan siirtyä yksitellen autoon. Suomen tullissa viivyimmekin sitten pidemmän aikaa. Kaikki koirat käskettiin ulos vesisateeseen siruntarkistukseen ja koirien passit tutkittiin rokotusten ja madotusten osalta. Bussin mukana tuli Suomeen kolme pentua ja niillä oli perusasiat kunnossa, mutta puuttuikin sitten Eviran joku maahantuontilupa, jota sitten selviteltiinkin 2 tuntia, lopetus tai käännytys Venäjälle. Onneksi monien soittojen ja selvitysten jälkeen pennut saivat tulla Suomeen ja pääsimme jatkamaan matkaa. Jäimme pois kyydistä jo Mikkelissä, kun saimme sinne hakijan ja säästimme näin muutaman tunnin aikaa eikä tarvinnut enää Jyväskylän kautta kiertää. Kotona sitten onnellisesti 1 aikaan yöllä ja ei tarvinnut kyllä houkutella unta silmään. Täytyy kyllä miettiä kaksi kertaa haluaako tuonne enää lähteä vai meneekö seuraavat 10 vuotta ensi kertaan. Nyt sitten katsellaan muita matkakohteita vielä tälle vuodelle.

20140630-195607-71767441.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s