Lentävä dumbo ;)

Lähdettiin 26.4 aamulla  Kristan ja koirien kanssa ajelemaan kohti Pyhäjärven ryhmänäyttelyä ja tuomarina toimi Tuula Savolainen. Meikäläisellä antibioottikuuri vielä päällä ja on tullut yskittyä parin viikon ajan oikein kunnolla ja jännityksellä mietin että juoksuttaakohan tuomari miten paljon, että kestääkö keuhkot. Enpä arvannut miten paljon päivän aikana sit lopulta juostiinkin. Keuhkot ei yllätys yllätys välittäneet juoksusta, mutta puhuminen jotenkin laukaisee yskän aina, joten yritin olla suu supussa :).

Ralph oli oikein lennokkaalla, mutta kuitenkin ihan maltillisella päällä esiintymisen suhteen, ei turhaa riekkumista. Kehät oli tosi hyvän kokoiset ja alusta mitä mainioin, ei tarvinnut pitojakaan laitella tassuihin. Ralphin arvostelu: ” 1.5 v ryhdikäs, tyypiltään erinomainen uros. Hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Oikealinjainen pää. Silmät saavat tummua. Hyvä ylälinja. Hyvä vahva takaosa. Hieman suorat olkavarret. Tilava runko, joskin lyhyehkö rintalasta. Tasapainoiset pitkät lennokkaat askeleet. Hyvä turkki, hapsut ja häntä.” Ralph voitti siis urokset saaden sertin ja oli lopulta sitten myös rotunsa paras! Kehät oli runsaasti myöhässä ja ryhmäkehiäkin jouduttiin odottelemaan tovi. Ryhmämme oli yhdistetty 7/8 ryhmä, joten koiria taisi olla 17 kpl ja näistä tuomari valkkasi sitten 8 jatkoon ja näistä taas sitten 4 ja yllätykseksemme olimme jatkossa. Kuinka ollakaan Ralph voitti ryhmän, aika huikeeta, mutta juoksu meni niin nappiin ja tuntui, että dumbo lentää, oli oikein hyvä vire päällä. Bis-kehässä saimme vastaamme 6 ryhmästä beaglen ja 5 ryhmästä suomenpystykorvan. Ralphin kanssa pääsimme upeasti toiselle sijalle eli BIS-2!! Huikee päivä, kiitos Kristalle taas matkaseurasta, seuraavaksi onkin vähän pidempi ajomatka ja matkasuunnitelmat etenee 🙂

IMG_0249

IMG_0330

IMG_0359

20140427-101227.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s