Joensuu kv 10.8.13

Joensuuhun oli tarkoitus lähteä hyvissä ajoin aamusta ajelemaan ja aamutoimet osittain jo tehneenä sainkin viestiä ystävältäni, että oletteko tietoisia viime hetken aikataulu- ja tuomarimuutoksesta. Urokset ja nartut oli laitettu eri tuomareille ja arvostelu olisi vasta tuomareiden viimeisenä rotuna, ehkä 14 – 15 aikaan, no 12:een mennessähän pitää toki paikan päällä olla. Siinähän ei auttanut kuin Kristaa puhelinsoitolla herättelemään ja kysyä että jatketaanko unia ja sovittiin uusi tapaamisaika muutaman tunnin päähän.

Matkalla kerkesi olla sadetta ja kuivaa keliä. Sateen uhka siis näyttelyssäkin, onneksi näitä ei ole montaa meille tänä kesänä vielä sattunutkaan, onneksi kuitenkin ihan lämmintä oli. Pääsimme taas ystävien telttaan majoittumaan ja kehämme alkua odotellessa oli mielenkiintoista istua toisen kehän laidalla ja katsella toisten rotujen arvostelua. Kun urosten kehä alkoi niin alkoi myös tihkusade. Urokset arvosteli Nikola Smolic Kroatiasta. Hän arvosteli Ralphista: ”Excellent size & proportions. Lovely head & expression. Slighty upright in shoulder. Excellent topline & hindquarters. Sound mover.” Tuloksena oli luokkavoitto ERI1 ja Sa. Paras uros luokassa hän pudotti ensin osan pois ja sitten juoksutti meitä ja siirsi valioluokan voittajan meidän edelle ja taas juostiin kunnes näytti meille sitten ykkössijaa. Wau ja Ralph sai sertin nro 9. Sadekin onneksi taukosi ja nartut alkoivat toisella tuomarilla Tino Peharilla, joka myös kroatialainen. Hän valitsi sitten myös Ropin. Vastaan saimme juuri 9 kk täyttäneen upean nartun, josta tulikin sitten rotunsa paras ja Ralph oli näin Vsp.

IMG_0857

Oli tosi kiva näyttelypäivä hulvattomassa telttaseurueessa, kiitos kaikille. Nyt alkaakin taas pikkuhiljaa pakkailu reissua varten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s