Alkuvuoden touhuilua

Ralp on nyt 6.5 kk, niin se aika vaan menee nopsaan. Kovasti on jo iso poika ja vauhti kiihtyy sitä mukaa, nyt kun on lomailtu niin on ollut ihanaa kun saa revitellä järven jäällä oikein kunnolla ja ärinäpaini Rickyn kanssa on mielipuuhaa. Jotta ei menisi ihan vaan olemiseksi täällä metsän keskellä korvessa, niin ollaan käyty kahdesti mätsärissä treenailemassa, ihan hienosti on malttanut esiintyä hyvällä asenteella, ensimmäisellä kerralla olimme sinisten pentujen kahdeksan joukossa ja toisella kerralla punaisten pentujen neljäs. Kai sitä kalenteria pitäisi pikkuhiljaa alkaa katselemaan, vielä ei tietoa mistä aloitettaisiin ensiesiintymiset.

IMG_5499

ralph6kkw

Nyt lauantaina oli tarkoitus käydä vielä kolmas mätsäri, mutta Krista olikin siellä tuomarina, joten lähdimme vain turistiksi katselemaan myräkkä-tapahtumaa Kangasniemelle. Siellä oli paljon muutakin ohjelmaa katseltavana kuin vain koiratapahtuma. Oli hevosia, paljon lapsia juoksi sinne tänne, palokunta sytytti ja sammutti liekkejä ja päästiin testaamaan myös onko jäniskoiran aineksia, nähtiin hurjan iso ”pupujussi”-mies. Sen isojen tassujen päällä oli Ralphinkin hyvä lämmitellä varpaitaan ;). Kun viikonloppuna päästiin matkailun makuun, niin sunnuntaina suunnattiin Jyväskylään päin koirauimalaan. Koirakassi täyttyi pyyhkeistä, loimista, vesileluista ja nakeista. Onneksi löydettiin tälläinen paikka, jossa päästään tutustumaan veteen jo näin talvellakin, meitä oli tällä kerralla mukana neljä koiraa. Kaikilla sujui jo vallan hienosti, kyllähän se alkuun hieman jännitti irtautua Ralphilla alustasta, mutta sitten mentiin jo vauhdikkaasti ja ponnekkaasti eteenpäin, ehkä hieman välllä tuli kiire, jospa ensi kerralla sujuu jo rauhallisemmin ja lelutkin kiinnostaisi. Innostuttiin tästä mahdollisuudesta niin, että parin viikon päästä uudestaan näiden kolmen vasta-alkajan kanssa ja sitten kuukauden päästä isomman lauman kanssa, pääsee Rickykin mukaan lempipuuhaansa. Jotta päivän reissu ei päättyisi liian lyhyeen poikettiin vielä Pieksämäellä hakemassa tilaamamme Back on Track -verkkomanttelit, nyt pysyy lihakset lämpiminä, mielenkiinnolla kokeillaan.

uimari

Ilme on vähän, että apuva, mihin mä olen joutunut :)(kuva Krista Illikainen)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s